Hyppää sisältöön

3.9.2021 | Kesäkuukausien aikana hukkui 81 ihmistä, joista kuusi elokuussa

–    Etenkin kesä-heinäkuun helteet saivat ihmiset liikkeelle vesille ja vesien ääreen, mikä näkyi valitettavasti myös hukkumisten määrässä. Koko kesään verrattuna elokuu oli ilmatieteen laitoksen mukaan sateinen ja viileämpi pitkän aikavälin keskiarvoon verrattuna. Myös vesien lämpötilat ovat viilentyneet ja ovat olleet normaalia elokuun keskiarvoa viileämpiä, joten uidessa tapahtuneet hukkumiset ovat elokuussa jääneet vähemmälle. Elokuun hukkumiset ajoittuivat pääosin 20.-22.8. viikonlopun ympärille, sanoo SUH:n hengenpelastuksen koulutussuunnittelija Anne Hiltunen. 

Vesillä ja veden äärellä liikuttiin kuitenkin ahkerasti ja tämä näkyi muun muassa suurena läheltä piti – ja pelastustilanteiden määränä. Onneksi suurimmilta onnettomuuksilta on vältytty kanssaihmisten, vapaaehtoisten meripelastajien ja viranomaisten pelastustoimien ansiosta.

 –   Esimerkiksi viisimetrinen pulpettivene kääntyi ylösalaisin suuremman veneen aiheuttamasta peräaallosta ja mieskuljettaja joutui veden varaan. Sivullinen veneilijä huomasi tilanteen ja pelasti kuljettajan, joka selvisi vammoitta. Toisessa tapauksessa kaksi henkilöä oli melomassa kanootilla ja kanootti pääsi kaatumaan, jolloin kaksi henkilöä ja kolme koiraa joutuivat veden varaan. Lähistöllä oli ihmisiä, jotka kuulivat avunhuutoja järveltä, jolloin viisi sivullista ihmistä lähti kolmella eri veneellä auttamaan veden varassa olleita. Sivulliset saivat ihmiset ja koirat nostettua vedestä ja vietyä rantaan, kertoo Hiltunen. 

– Vaaratilanne voi sattua kenelle tahansa, myös itselle. Onnettomuus yllättää aina, joten paras keino varautumiseen on huomioida turvallisuusasiat jo ennen vesille lähtemistä. Tämä korostuu entisestään nyt syksyn kylmenevien säiden ja vesien aikana.

Pelkästään Meripelastusseuran vapaaehtoiset miehistöt suorittivat elokuun loppuun mennessä yhteensä 1787 pelastus- ja avustustehtävää vesillä, joissa 13 henkilöä pelastettiin varmalta hukkumiselta. Veneilyn suosio on jatkanut kasvuaan jo toisena vuotena peräkkäin, mikä näkyy Meripelastusseuran tilastossa. SUH:n keräämien ennakkotilastojen perusteella koko kesän hukkumisissa nousee esiin veneilyturmien lisäksi uimiseen liittyvät tapaturmat.

Suomessa hukkuu tapaturmaisesti vuosittain 100–150 ihmistä, joista tilastojen mukaan noin puolet alkoholin vaikutuksen alaisena. Tyypillinen vesiliikenteessä hukkuja putoaa veneestä tai joutuu veden varaan veneen kaatuessa ilman pelastusliivejä. Uimiseen liittyvissä hukkumisissa arvioidaan usein oma uimataito tai toimintakyky väärin, lähdetään uimaan yksin tai jätetään lapset valvomatta. Useimmat hukkumistapaukset sattuvat tutuissa vesistöissä, lähellä rantaa.

Elokuun hukkumiskuolemista tapahtui kaksi Itä-Suomen alueella, yksi Etelä-Suomen alueella, yksi Länsi- ja Sisä-Suomen alueella, yksi Lounais-Suomen alueella ja yksi Lapin alueella. Elokuun aikana myös heinäkuun ennakkotilastot tarkentuivat eri lähteistä saatujen tietojen perusteella ja heinäkuussa hukkuneita oli 45. Viime vuonna elokuussa hukkui SUH:n ennakkotilastojen mukaan 15 ihmistä ja tammi-heinäkuussa 93 ihmistä.

Alkuvuoden hukkumisista 34 on tapahtunut uidessa, 23 vesiliikenteen yhteydessä, kaksitoista jäihin vajoamisen seurauksena, viisi veteen putoamisen yhteydessä, yksi laitesukelluksen yhteydessä ja 45 tapauksessa tapahtumien kulku ei ole selvillä. Tämän vuoden hukkuneista 73 on miehiä, 19 naisia ja 28 tapauksessa sukupuoli ei ole tiedossa.

SUH suosittelee kaikkia kasvattamaan tietoisuuttaan vesiturvallisuudesta. Viisaasti Vesillä -kampanjan Hukkumattomuudenlupaus on oiva tapa perehtyä aiheeseen ja samalla haastaa läheisensä mukaan vesiturvallisuustalkoisiin.

LISÄTIETOJA

Anne Hiltunen, hengenpelastuksen koulutussuunnittelija, puh. 044 018 1879, anne.hiltunen(at)suh.fi
Kristiina Heinonen, toiminnanjohtaja, puh. 040 521 3282, kristiina.heinonen(at)suh.fi

SUH:n ennakkotilastot hukkumisista 2021 (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)
Ohjeita ja videoita turvalliseen vesillä liikkumiseen
Viisaasti vesillä – Hukkumattomuudenlupaus
Meripelastusseuran tiedote vuoden 2021 avustustehtävistä (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)

Pelastusvideot:

HRAP-pelastusvideo (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.) 
Ämpärillä pelastaminen (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)
Pelastusrenkaalla pelastaminen (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)