Hyppää sisältöön

Toiminta uimahallissa

Tavoite on rohkaista käyttämään uimahallin palveluja. Uimahallin säännöt ja tavat koskevat kaikkia asiakkaita samalla tavalla. Siksi on tärkeää, että jokainen asiakas tietää, miten uimahallissa toimitaan. Tämä sivusto ja ladattava opas kertoo, miten käytät uimahallia ja uimahallin palveluja.


Uimahallin pitää olla kaikenlaisten ihmisten käytössä. Uimahallia voivat käyttää kaiken ikäiset naiset ja miehet sekä tytöt ja pojat.

Ihmisen kunto, elämäntilanne tai kulttuuri eivät saa estää uimahallin käyttämistä. Uiminen on monella tavalla hyvä liikunnan muoto. Uimahallissa voi harrastaa uimisen lisäksi muutakin vesiliikuntaa. Vesiliikuntaa ovat esimerkiksi vesijumppa ja vesijuoksu. Vesiliikunta edistää terveyttä ja pitää yllä kuntoa. Voit tulla uimahalliin yksin, perheen, ystävien tai muiden ihmisten kanssa. Siellä myös tapaat muita ihmisiä. Liikunta ja yhdessä oleminen virkistävät mieltä ja kehoa ja auttavat jaksamaan elämässä.

Sisäänpääsystä peritään maksu

Kun menet uimahalliin, sinulta peritään sisäänpääsymaksu. Se on yleensä 4 – 8 euroa. Jotkut ihmiset saavat alennusta sisäänpääsymaksusta.

Heitä ovat esimerkiksi lapset, eläkeläiset ja työttömät. Voit maksaa uimahallissa käynnin myös kausikortilla. Se on edullisempaa kuin se, että maksaisit aina sisäänpääsyn kertamaksun.

Voit ostaa kausikortin uimahallin kassalta. Kun maksat sisäänpääsymaksun, saat avaimen, rannekkeen tai kortin. Rannekkeen tai kortin avulla pääset menemään portista pukutiloihin.

Pukutiloja voidaan nimittää myös pukuhuoneiksi. Joissakin uimahalleissa pukuhuoneeseen pääsee suoraan, eli niissä ei ole porttia. Pukutilat on tarkoitettu vaatteiden vaihtamiseen. Niissä on kaappeja, joissa säilytät vaatteet ja muut omat tavarasi sillä aikaa, kun olet peseytymässä, uimassa ja saunassa.

Saat oman kaappisi oven lukkoon sillä rannekkeella, kortilla tai avaimella, jonka sait, kun maksoit sisäänpääsymaksun. Jos sait kortin, laita se lukossa olevaan lokeroon, jolloin lukossa oleva avain toimii normaalisti. Muista lukita oma kaappisi, kun menet uimaan. Pidä avain tai ranneke mukanasi koko sen ajan, jonka olet uimahallilla. Saat kaappisi oven auki avaimella tai rannekkeella.

Uimarin puhtausohjeet

Älä syö eväitä pukutiloissa, pesutiloissa tai altailla. Voit ostaa ja syödä eväitä uimahallin kahvilassa. Pukuhuoneessa voit tarjota vettä tai mehua lapselle.

Peseydy suihkussa ilman uima-asua ennen kuin menet saunaan ja uima-altaaseen. Peseytyminen lisää turvallisuutta ja on muiden asiakkaiden huomioimista. Mene saunaan ilman uima-asua.

Älä vie uima-asua saunaan. Voit mennä saunaan pyyhe ympärilläsi. Sinun kannattaa ottaa uimahalliin kaksi pyyhettä. Toista käytät saunassa ja toiseen kuivaat itsesi. Peseydy saunan jälkeen suihkussa.

Naiset ja miehet eivät käytä samoja pukuhuoneita, pesutiloja ja saunoja. Siivoojat voivat käydä kaikissa puku- ja pesutiloissa. Miesten tilat voi siis siivota nainen, ja joskus naisten tilojen siivooja voi olla mies. Siivous järjestetään kuitenkin niin, että siitä on mahdollisimman vähän haittaa asiakkaalle. Myös uimavalvoja voi käydä kaikissa tiloissa. Uimavalvoja voi joutua käymään puku- ja pesutiloissa esimerkiksi silloin, jos siellä tapahtuu häiriöitä.

Jos tarvitset suojaa toisten katseilta, kun pukeudut ja peseydyt, kysy neuvoa henkilökunnalta.

Uimahallissa käynnin ajan säilytät vaatteitasi ja muita tavaroitasi omassa pukukaapissasi. Saat siihen avaimen, rannekkeen tai kortin, kun tulet uimahalliin ja maksat sisäänpääsymaksun.

Uimahallissa voi olla esteettömiä puku- ja pesutiloja ja esteetön WC eli vessa.

Uimahallissa voi myös olla pukeutumista varten yhdelle henkilölle tarkoitettuja pukukoppeja. Näitä tiloja et voi varata vain omaan käyttöösi uimahallissa oleskelun ajaksi.

Vanhemmat huolehtivat lastensa turvallisuudesta uimahallissa. Uimahallin altailla on aina vähintään yksi uinninvalvoja. Hän valvoo yleistä turvallisuutta. Siksi hän ei voi toimia vain yhden henkilön tai tietyn ryhmän valvojana. Lapset ovat uimahallissa vanhempiensa vastuulla. Lapset voivat tulla uimahalliin myös huoltajan kanssa. Huoltaja tarkoittaa tässä jotakuta muuta aikuista kuin lapsen omaa isää tai äitiä. Hänen pitää olla sellainen henkilö, jonka vanhemmat ja uimahallin edustaja hyväksyvät huoltajaksi.

Huoltajan pitää olla uimataitoinen, eli hänen täytyy osata uida. Hänen täytyy myös pystyä vastaamaan lasten turvallisuudesta. Vanhemmat tai huoltajat valvovat lapsia koko uimahallissa olemisen ajan. Lapsia ei saa jättää yksin tai keskenään. Jos lapset ovat pieniä ja uimataidottomia, heidän kanssaan saa olla vain lasten altaissa. Ne ovat tarpeeksi matalia. Pinnalla pysyminen kellukkeiden tai kelluttavan uima-asun avulla ei ole uimataitoa. Vanhemman tai huoltajan pitää pysyä niin lähellä uimataidotonta lasta, että hän pystyy tarttumaan lapseen ojentamalla kätensä.

Syviin altaisiin voit mennä vain, jos osaat uida.


Oppaat ovat vapaasti ladattavissa ja käytettävissä.

Alta löydät Tule uimahalliin! -oppaat eri kielillä.
You will find below ”Welcome to swimming hall!” – guidebooks in different languages.

Anne Hiltunen

Vesiturvallisuusasiantuntija
010 3407 333
anne.hiltunen@suh.fi