Hyppää sisältöön

Uimataidon tärkeys

Osaatko jo uida?
Tämä sivusto kertoo, miksi uimataito on tärkeää
ja missä voi oppia uimaan.

Kuka on uimataitoinen?

Uimataidolle on laadittu määritelmä, joka on käytössä Pohjoismaissa. Henkilö on uimataitoinen, jos hän osaa seuraavat asiat:

  • henkilö pystyy hyppäämään syvään veteen, jossa jalat eivät osu pohjaan
  • hän osaa sen jälkeen uida 200 metriä
  • siitä 50 metriä hän osaa uida selkäuintia
Missä voi oppia uimaan?

Suomessa järjestetään uimaopetusta lapsille,
aikuisille ja perheille.
Aikuiset ja lapset voivat oppia uimaan uimakoulussa.
Lapset voivat oppia uimaan myös koulussa liikunnan tunnilla.
On kuitenkin tärkeää,
että vanhemmat vievät lapset uimaan myös vapaa-ajalla.
Aikuisten täytyy vahtia lapsia uimahallissa,
uimarannalla ja muualla veden lähellä.

Uimakoulu

Jos et osaa vielä uida tai haluat oppia uimaan paremmin,
voit mennä uimakouluun.
Uimakoulussa uimaopettaja opettaa sinut uimaan.

Uimakouluja järjestävät
  • uimahallit
  • uimaseurat ja muut yhdistykset
  • yksityiset yritykset

Jos haluat uimakouluun,
ota yhteyttä esimerkiksi uimahalliin.
Lapset voivat osallistua uimakouluun jo ennen koulun alkua
tai samaan aikaan koulun uimaopetuksen kanssa.

Koulun uimaopetus

Lapset voivat oppia uimaan koulussa liikunnan tunneilla.
Koulun uimaopetuksen tavoite on,
että jokainen lapsi oppii uimaan alakoulun aikana.

  • 1.–2. luokalla oppilas tutustuu vesiliikuntaan ja oppii uimataidon alkeet.
    Hän uskaltaa mennä veteen ja osaa uida kymmenen metriä.
    Oppilaalla on alkeisuimataito.
  • 3.–6. luokalla oppilas osaa uida 50 metriä kahdella eri uintitavalla.
    Hän osaa myös sukeltaa 5 metriä veden pinnan alla.
    Oppilas pääsee ylös vedestä, jos hän putoaa veteen vahingossa.
    Oppilaalla on perusuimataito.
  • 7.–9. luokalla oppilas osaa hypätä syvään veteen,
    jossa jalat eivät osu pohjaan.
    Hän osaa sen jälkeen uida 200 metriä,
    joista 50 metriä selkäuintia.
    Hän osaa myös pelastaa henkilön vedestä.
    Oppilas on uimataitoinen.

Oppaat ovat vapaasti ladattavissa ja käytettävissä.

Alta löydät Uimataito kuuluu kaikille -oppaat eri kielillä.
You will find below ”Everyone should know how to swim” – guidebooks in different languages.

Anne Hiltunen

Vesiturvallisuusasiantuntija
010 3407 333
anne.hiltunen@suh.fi