Hyppää sisältöön

Moottorikelkkailu jäällä

Erilaisilla moottoriajoneuvoilla jäällä ajaessa tapahtuu paljon läheltä piti -tilanteita ja hukkumisia. Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton hukkumisten ennakkotilastojen mukaan kolmasosa jäällä liittyvistä hukkumisista liittyy moottoriajoneuvolla ajamiseen jäällä. 

Jäihin hukkumiset aktiviteetin mukaan vuosina 2013-2022 (SUH)

Turvallisinta on liikkua merkatuilla moottorikelkkareiteillä. Jääpeitteinen vesialue voi näyttää petollisen vaarattomalta, mutta siellä saattaa olla paljon vaaranpaikkoja, jotka eivät silmämääräisesti näy. Lisäksi jääpeitteisellä vesialueella nopeus saa olla 80 km/h, kuitenkin reiteillä 60 km/h. Maastossa moottorikelkkaa saa ajaa 15 vuotta täyttänyt henkilö ja virallisella moottorikelkkareitillä saa ajaa vähintään T-luokan ajokortilla.

Vähennä moottorikelkkailun riskejä jääpeitteisellä alueella huolellisella valmistautumisella ja asianmukaisella varustautumisella. Moottorikelkkaillessa jäällä pitää aina varautua siihen, että jää voi pettää tutussakin paikassa. Alle on koottu muutamia vinkkejä ja ohjeita, miten kelkkailet turvallisesti ja varustaudut oikein. 

Onnettomuustutkintakeskus (Otkes) on tehnyt kaksi hukkumisiin liittyvää tutkimusta vuosina 2011 ja 2021.

Vuonna 2011 seurantajakson aikana tapahtui neljä tapaturmaista veteen liittynyttä kuolemaa moottorikelkkailun yhteydessä. Kolmessa oli kyse jäihin vajoamisesta ja yhdessä sulaan ajamisesta. Kaikissa oli kuolemansyynä hukkuminen. Kahdessa tapauksessa kuljettaja oli ollut päihtynyt. Kaksi onnettomuuksista tapahtui tammikuussa ja kaksi huhtikuussa. Kaikki kuolleet olivat miehiä. Heistä yksi oli nuori aikuinen, kaksi keski-ikäistä ja yksi iäkäs. Kaikki moottorikelkkailun yhteydessä sattuneet kuolemat tapahtuivat järvellä.

Neljän nuoren aikuisen moottorikelkka onnettomuus

Neljä nuorta aikuista lähti liikkeelle eräänä viikonloppuaamuna kahdella moottorikelkalla. Kelkat etenivät peräkkäin siten, että niiden välissä oli muutaman sadan metrin väli. Muutamaa kilometriä ennen määränpäätä seurue ajoi lahdenpoukamaan ja edelleen kanavaan, jonka yli kulki maantiesilta.

Kelkkailijoiden nopeus heidän kertomansa mukaan oli 70 km/h luokkaa. Ensimmäisenä kulkenut kelkka ajoi kanavan alkuun, jolloin sekä kuljettajalle ja matkustajalle selvisi näkemänsä ja äänen perusteella heti, että jää pettää alta. Vesi alkoi roiskua kelkan takana. Kelkka kulki lähes kanavan loppuun saakka kunnes se upposi. Kuljettaja ja matkustaja joutuivat veden varaan, mutta pääsivät lähes heti kipuamaan pois vedestä toistensa auttamina.

Toisena kulkenut kelkka upposi veteen heti kanavan alussa, koska ensimmäisenä kulkenut kelkka oli jo rikkonut kanavan ohuen jään. Sekä kuljettaja että matkustaja joutuivat veden varaan. Kanavassa uiminen oli hankalaa vaatetuksen, kypärän ja jäiden vuoksi. Kanavasta ylös kapuaminen osoittautui myös mahdottomaksi, sillä seinämät olivat lähes pystysuorat ja jäiset, eikä niissä ollut tarttumisen mahdollistavia kohtia. Märässä paksussa vaatetuksessa vedestä ylös kiipeäminen on vaativa. Jälkimmäisen kelkan matkustajana ollut henkilö pystyi pitämään itsensä pinnalla irtonaisen jäälaatan avulla. Kuljettaja yritti pitää itseään pinnalla uimalla, mutta voimat ehtyivät ja hän painui pinnan alle.

Vuonna 2021 seurantajakson aikana moottorikelkalla tapahtui kuusi hukkumista. Tapauksille oli tyypillistä, että henkilöt liikkuivat alueella usein ja olosuhteet olivat tuttuja. Yhdeksässä tapauksessa arvioitiin toimintaan liittyneen merkittäviä riskitekijöitä. Niissä oli esimerkiksi menty jäälle varoituksista huolimatta, liikuttiin moottoriajoneuvolla päihtyneenä tai jääolosuhteet olivat silminnähden heikot.

Avannosta ylös pääseminen on vaikeaa, vaikka käytössä olisi naskalit tai kelluttava asuste. Entistä vaikeampaa pelastautuminen on, jos toimintakyky on heikentynyt. Lisäksi hypotermia alkaa nopeasti heikentää pelastautumismahdollisuuksia, jos takaisin jäälle nouseminen ei onnistu nopeasti.

Iäkkään miehen moottorikelkka onnettomuus

Iäkäs mies lähti iltapäivällä moottorikelkalla tekemään latupohjia jäälle. Mies oli innokas ja kokenut järvellä liikkuja. Hän oli ennen lähtöään kertonut ajavansa vain lähellä rantaa. Hän kuitenkin lähti ylittämään järven lahtea, jolloin kelkka ja kuljettaja vajosivat jäihin keskellä lahtea. Kun miestä ei kuulunut takaisin, puoliso soitti naapurille, joka löysi avantoon päättyvät kelkan jäljet.

Pelastuslaitoksen tultua paikalle avanto oli jo kovan pakkasen vuoksi ohuessa jäässä. Hukkunut löytyi avannosta. Avannon reunalla oli rukkanen ja hattu. Pelastautumisvälineitä ei ollut ja toimintakyky oli heikentynyt useiden sairauksien vuoksi. Mies ja naapuri olivat edellisenä päivänä olleet verkoilla ja jään paksuus oli ollut vahvimmillaan 16 cm, lumisilla paikoilla huomattavasti vähemmän. Uppoamispaikalla jäätä oli vain noin 2 cm. Syvyyttä uppoamispaikalla oli 2 m.


Katso myös:


Liikenneturva: Moottorikelkkailu

Moottorikelkkailijan ajoympäristö poikkeaa suuresti muiden ajoneuvojen ajoympäristöistä. Talvinen lumipeitteinen maasto näyttää usein petollisen vaarattomalta. Turvallinen ajaminen edellyttää tietoa maastoliikenteen vaaratekijöistä, joita ovat esimerkiksi väärä tilannenopeus sekä puutteet kelkkailijoiden liikkumisympäristössä.

Liikenneturvan sivuille