Hyppää sisältöön

Lämmin elokuu näkyi hukkumisten määrässä

– Harvinaisen lämmin elokuu ja lämpimät uimavedet sai ihmiset jatkamaan vesillä ja veden ääressä oleskelua myös lomakauden päätyttyä. Tämä saattaa olla yksi syy, miksi elokuussa hukkumisia oli ennakkotilastojemme mukaan paria viime vuotta enemmän. Kokonaisuudessaan tänä vuonna kesäkuukausina hukkumisia näyttää kuitenkin olleen edellisvuotta vähemmän, vaikka kesä oli tavanomaista lämpimämpi, sanoo SUH:n koulutussuunnittelija Anne Hiltunen.

 

– Toivomme tietysti, että viestinnällä ja valistuksella on ollut osuutta hukkumisten vähenemiseen ja ihmiset ovat osanneet huomioida turvallisuutta vesillä aiempaa paremmin. Veneilijöillä intoa vesillä liikkumiseen on voinut hillitä myös polttoaineen kallistuminen. Toisaalta tänäkin kesänä useilta kohtalokkailta onnettomuuksilta on vältytty kanssaihmisten, vapaaehtoisten meripelastajien ja viranomaisten pelastustoimien ansiosta.

    SUH:n keräämien ennakkotilastojen perusteella koko kesän hukkumisissa nousee esiin veneilyturmien lisäksi uimiseen ja vilvoitteluun liittyvät tapaturmat.

    Suomessa hukkuu tapaturmaisesti vuosittain 100–150 ihmistä, joista tilastojen mukaan noin puolet alkoholin vaikutuksen alaisena. Tyypillinen vesiliikenteessä hukkuja putoaa veneestä tai joutuu veden varaan veneen kaatuessa ilman pelastusliivejä. Uimiseen liittyvissä hukkumisissa arvioidaan usein oma uimataito tai toimintakyky väärin, lähdetään uimaan yksin tai jätetään lapset valvomatta. Useimmat hukkumistapaukset sattuvat tutuissa vesistöissä, lähellä rantaa.

    Elokuun hukkumiskuolemista tapahtui neljä Länsi- ja Sisä-Suomen alueella, neljä Itä-Suomen alueella, kaksi Lounais-Suomen alueella, kaksi Etelä-Suomen alueella, kaksi Pohjois-Suomen alueella ja yksi Lapin alueella. 

    SUH:n ennakkotilastoihin perustuva kuva.

    Alkuvuoden hukkumisista 17 on tapahtunut uidessa, 17 vesiliikenteen yhteydessä, seitsemän jäihin vajoamisen seurauksena ja 30 tapauksessa tapahtumien kulku ei ole selvillä. Tämän vuoden hukkuneista 44 on miehiä, 6 naisia ja 21 tapauksessa sukupuoli ei ole tiedossa. Yhteensä hukkuneita tämän vuoden puolella on 71, viime vuonna tammi-elokuussa hukkui 126 henkilöä.

    SUH suosittelee kaikkia kasvattamaan tietoisuuttaan vesiturvallisuudesta. Viisaasti Vesillä -kampanjan Hukkumattomuudenlupaus on oiva tapa perehtyä aiheeseen ja samalla haastaa läheisensä mukaan vesiturvallisuustalkoisiin.

     

    LISÄTIETOJA

    Anne Hiltunen, hengenpelastuksen koulutussuunnittelija, puh. 044 018 1879, anne.hiltunen(at)suh.fi
    Niko Nieminen, viestintäasiantuntija, puh. 0400 469 202, niko.nieminen(at)suh.fi

    SUH:n ennakkotilastot hukkumisista 2022 (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)
    Ohjeita ja videoita turvalliseen vesillä liikkumiseen
    Viisaasti vesillä – Hukkumattomuudenlupaus

    Pelastusvideot:

    HRAP-pelastusvideo (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.) 
    Ämpärillä pelastaminen (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)