Hyppää sisältöön

11.5.2021 | Huhtikuussa hukkui 10 ihmistä

– Vesistöjen jäätilanne on vaihtelevaa ympäri maata. Etelä-
ja Keski-Suomessa jäät ovat suurilta osin sulaneet, mutta Perämerellä ja
lapissa on monin paikoin vielä jäätä. Kevään lämmössä jäähän muodostuu pystysuoria onkaloita, jotka
tekevät jäästä erittäin petollisen. Jäille lähtöä on syytä välttää nyt
koko Suomen alueella, huomauttaa Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton
hengenpelastuksen asiantuntija Anne Hiltunen.

Tällä hetkellä vesillä liikkujien suurimpia vaaratekijöitä
ovat kylmä vesi, heikot kevätjäät ja muuttuvat sääolosuhteet. Kylmä vesi
kangistaa ja veden varaan joutuminen, ilman oikeita turvavälineitä, voi olla
kohtalokasta hyvinkin nopeasti.

SUH:n ennakkotilastoihin perustuva kuva.

– Koska
onnettomuus yllättää aina, on paras keino varautumiseen huomioida
turvallisuusasiat jo ennen vesille lähtemistä. Varautumisella pyritään
ehkäisemään vaaratilanteita ja valmistaudutaan toimimaan tapaturman sattuessa. Onko
vene huollettu talven jäljiltä, ovatko pelastusliivit toimintakunnossa, onko
sittenkään järkevää lähteä kalaan useamman saunaoluen jälkeen? Pysähdy,
ajattele ja toimi järkevästi, muistuttaa Hiltunen.

SUH:n ennakkotietojen mukaan on tämän
vuoden tammi-huhtikuussa hukkunut 22 ihmistä, joista 10 on miehiä, 2 naisia ja kymmenessä
tapauksessa sukupuoli ei ole selvillä. Huhtikuun hukkumiskuolemista tapahtui kolme
Länsi- ja Sisä-Suomen alueella, kaksi Etelä-Suomessa, kaksi Itä-Suomessa, yksi
Pohjois-Suomessa, yksi Lounais-Suomessa ja yksi Lapin alueella.
Ennakkotilastojen mukaan viime vuonna huhtikuussa hukkui 9 ihmistä ja
tammi-huhtikuussa 31 ihmistä.

Lisätietoja:
Niko Nieminen, viestintäasiantuntija, puh. 0400 469 202, niko.nieminen(at)suh.fi
Anne Hiltunen, koulutussuunnittelija, puh. 044 018 1879, anne.hiltunen(at)suh.fi

SUH:n ennakkotilastot hukkumisista 2021 (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)
Ohjeita ja videoita turvalliseen vesillä liikkumiseen
Viisaasti vesillä – Hukkumattomuudenlupaus
Meren jäätilanne (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)
Sisävesien jäätilanne (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)
Jääturvallisuus -webinaari (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)

Pelastusvideot:
Kun huomaat jonkun olevan hädässä veden varassa, toimi näin (HRAP) (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)
Jääturvallisuusvideot (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)