Hyppää sisältöön

08.02.2017 | Tammikuussa hukkui viisi miestä ja yksi nainen

Haminassa ja Muuramessa pilkillä olleet miehet hukkuivat jäihin vajottuaan. Lohjalla hukkui 56-vuotias mies sukellusonnettomuudessa. Kaksi hukkunutta, kalastamaan lähtenyt 63-vuotias mies ja nuori nainen, ajoivat kumpikin autoillaan sulaan. Lisäksi suomalaismies hukkui Kanariansaarilla yrittäessään pelastaa virran vietäväksi joutunutta naista.

– Tänä
talvena on hukkunut jo useita ihmisiä jäihin vajottuaan. Onkin hyvä muistaa,
että vaikka sisävesillä jäät ovat melko paksuja ja rannikollakin uutta jäätä
muodostuu koko ajan, niin jäällä on aina paikkoja, joissa se voi pettää,
muistuttaa SUH:n toiminnanjohtaja Kristiina Heinonen.

– Tällaisia
vaaranpaikkoja ovat esimerkiksi virtapaikat, kuten jokien tai järvien kapeikot
ja suistot, viemärien laskupaikat, laiturin vierustat ja siltojen alustat. Myös
vesistöjen syvänteiden tai jään halkeamien kohdalla jää voi olla heikompaa.

Jäälle vain oikein
varustautuneena

Jäällä
kulkijan vähimmäisvarustukseen kuuluvat kaulalla käyttövalmiina roikkuvat
jäänaskalit ja metallipäinen keppi jään kestävyyden koettelemiseen. Lisäksi
mukana on hyvä olla pilli avun hälyttämiseksi. Kännykkä on syytä pitää
vesitiiviissä muovipussissa. Varavaatteet tulee pakata vesitiiviisti reppuun,
joka silloin toimii kelluttavana apuna.

Autolla tai muilla
moottoriajoneuvoilla jäällä liikuttaessa tulee tuntea erityisen hyvin
paikalliset syvyys- ja jääolosuhteet. Autoilijoiden on syytä käyttää ainoastaan
merkittyjä jääteitä.

Lisämateriaalia:


LISÄTIETOJA ANTAVAT

Toiminnanjohtaja
Kristiina Heinonen, puh. 040 521 3282, kristiina.heinonen@suh.fi
Viisaasti Vesillä -kampanjan projektikoordinaattori Laura Sulkava, puh.
040 588 8272, laura.sulkava@suh.fi