Hyppää sisältöön

Varokaa heikkoja kevätjäitä – 2 ihmistä hukkui maaliskuussa

Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton (SUH) median välityksellä keräämien ennakkotietojen mukaan maaliskuussa hukkui iäkäs pariskunta Uudessakaupungissa. Pariskunta vajosi jäiden läpi moottorikelkalla ja löytyi hukkuneena avannosta. SUH korostaa, että paksukaan jää ei välttämättä enää ole turvallista. Jäällä liikkuminen vaatii nyt erityistä tarkkaavaisuutta.

Suomi on pitkä maa, joten vaihtelua jääolosuhteissa on paljon. Vaikka meri ja isot järvet ovat suurimmilta osin jo auki Etelä-Suomessa, ovat pienemmät vesistöt pohjoisempana mahdollistanut vielä jäällä liikkumisen.

Lämmin ja aurinkoinen sää heikentää jääkansia nopeasti. Jään paksuus ei enää kerro sen turvallisuudesta. Viimeisen viikon aikana on tapahtunut monia lähellä piti -tilanteita ympäri Suomea. Riskikäyttäytyminen huolestuttaa, sanoo SUH:n koulutussuunnittelija Aleksandr Efimov.

Keväällä jää haurastuu ja puikkoontuu nopeasti, jolloin monikymmensenttinenkin jää voi pettää alta. Päältä päin ei aina näe, onko jää haurastunutta vai ei. Vielä aamulla kulkijan kestänyt jää voi jo puolen päivän aikaan olla hengenvaarallisen heikkoa.

Jos jäälle meinaa lähteä seikkailemaan, on se tehtävä oikeanlaisella varustuksella ja mentaliteetilla. Jäälle tulee aina lähteä ajatuksella, että jää voi tutuissakin paikoissa pettää. Kylmä vesi kangistaa nopeasti ja naskalit eivät valitettavasti takaa pelastautumista. Ponnistaminen ylös jäistä naskaleita apuna käyttäen vaatii hyvää fyysistä toimintakykyä, huomauttaa Efimov.

Jäälle lähtiessä tulee varustautua turvavälinein ja niitä on opeteltava käyttämään. Vähimmäisvarustukseen kuuluvat kaulalla käyttövalmiina roikkuvat jäänaskalit siltä varalta, jos jää pettää. Jäälle ei tule lähteä yksin ja mukaan tulisi mielellään myös ottaa kättä pidempää jään kantavuuden koettelemiseen sekä vesitiiviiksi pakattuun reppuun vaihtovaatteet ja kännykkä. Lisäksi kuivapuku tuo lisäturvaa jäällä liikkuvalle.

SUH:n median välityksellä keräämien ennakkotietojen mukaan on tänä vuonna hukkunut viisi ihmistä, joista kolme on miehiä, yksi nainen ja kahdessa tapauksessa sukupuoli ei ole selvillä. Alkuvuoden hukkumiskuolemista tapahtui kolme Lounais-Suomessa, yksi Itä-Suomessa ja yksi Länsi- ja Sisä-Suomen alueella. Ennakkotilastojen mukaan viime vuonna tammi-maaliskuussa hukkui neljä ihmistä, joista yksi maaliskuussa.

Lisätietoja
Aleksandr Efimov, koulutussuunnittelija, puh. 045 693 3631, aleksandr.efimov(at)suh.fi
Niko Nieminen, viestintäasiantuntija, puh. 0400 469 202, niko.nieminen(at)suh.fi