Hyppää sisältöön

6.6.2020 | Kesä houkuttelee ihmiset vesille – toukokuussa hukkui 7 ihmistä

Kesäkuu on tuoreen kuukausiennusteen mukaan keskimääräistä
lämpimämpi. Lämmin sää houkuttelee ihmisiä vesille.

– Kesä kerää ihmiset vesille ja veden äärelle.
Ihmisten liikkuessa vesillä on selvää, että saamme myös lukea enemmän
hukkumistapauksista ja läheltä piti -tilanteista. Toivomme, että uusi
vesiliikennelaki saa kansalaiset arvioimaan uudelleen turvallisuusasenteitaan vesillä,
kertoo SUH:n viestintäasiantuntija Niko Nieminen.

Lämpimällä säällä on mukava lähteä veden äärelle viettämään
aikaa läheisten kanssa. Jotta se olisi mahdollisimman turvallista kaikille, on
syytä huomioida muutama asia.

– Uimareiden on hyvä muistaa, että uidaan rannan
suuntaisesti, jotta jalat yltävät tarvittaessa pohjaan. Uimaan ei tule lähteä
yksin, jotta tarvittaessa on joku paikalla auttamassa yllättävän tilanteen
sattuessa. Kylmä vesi kangistaa pidemmällä matkalla, joten turhia riskejä
kannattaa välttää, toteaa Nieminen.

– Erityisesti rannalla pulikoivia ja leikkiviä lapsia tulee valvoa
herkeämättä ja riittävän lähellä – mielellään käsivarren mitan päässä.
Hukkuminen tapahtuu yleensä hiljaa ja nopeasti. Jos katse on esimerkiksi puhelimessa
tai kirjassa, kohtaloksi koituva tilanne saattaa jäädä huomaamatta.

Vesille suunnataan
usein humalassa ja varautumatta, ilman pelastusliivejä. Veneestä hukkuneista
yli puolet on ollut päihtyneenä.

      – Vesiliikenteeseen liittyvät hukkumiskuolemat tapahtuvat usein melko lähellä
rantaa, tutuilla vesillä, jossa ollaan liikkeellä pienehköllä moottori- tai
soutuveneellä. Iso osa näistä hukkumisista olisi vältettävissä, mikäli ihmiset
käyttäisivät asianmukaisia pelastusliivejä, huomioisivat sääolosuhteet ja tiedostaisivat
muutenkin veteen liittyvät riskit, kertoo Nieminen.

– Vesiturvallisuus on pitkälti asennekysymys. Lähdetkö
mökkirannasta uimaan humalassa, jätätkö pelastusliivit pukematta venereissulla
tai päivitätkö samalla someasi, kun lapsesi leikkii rantavedessä? Asenne on
valinta ja se vaikuttaa käyttäytymiseesi. Onkin hyvä muistaa, että voit muuttaa
omaa suhtautumistapaasi asioihin, muistuttaa Nieminen.

Toukokuun hukkumiskuolemista tapahtui kolme
Itä-Suomessa ja neljä Länsi- ja Sisä-Suomen alueella. Viime vuonna toukokuussa
hukkui 11 ihmistä ja tammi-toukokuussa 24 ihmistä.

10 VINKKIÄ
VESITURVALLISEEN KESÄN VIETTOON

  • Käytä pelastusliivejä aina vesillä liikkuessasi.
  • Muista, että alkoholi ei kuulu vesille.
  • Valvo lapsia erityisen tarkkaan veden äärellä,
    käden mitan päässä.
  • Varmista ennen veteen hyppäämistä, ettei pinnan
    alla piile vaaraa.
  • Arvioi oma uimataitosi realistisesti ja ui sen
    mukaisesti.
  • Ui rannan suuntaisesti, jotta jalkasi ylettyvät
    tarvittaessa pohjaan.
  • Ota aina kaveri mukaan uimaan ja saunomaan.
  • Opettele lapsen kanssa säännöt, kuinka veden
    äärellä tai vedessä toimitaan.
  • Tarkista veneesi merikelpoisuus ja että siitä
    löytyy oikea varustus.
  • Muista terve järki ja selkeä arviointikyky –
    oikea asenne luo turvaa.

 

SUH:n ennakkotilastoihin perustuva kuva

LISÄTIETOJA
 
Niko Nieminen, viestintäasiantuntija, puh. 0400 469 202,
niko.nieminen(at)suh.fi
Kristiina Heinonen, toiminnanjohtaja, puh. 040 521 3282,
kristiina.heinonen(at)suh.fi

SUH:n
ennakkotilastot hukkuneista 2020

Ohjeita ja videoita turvalliseen vesillä liikkumiseen (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.) 
Uusi
vesiliikennelaki tuli voimaan 1.6.2020

Pelastusvideot:
Kun huomaat jonkun olevan hädässä
veden varassa, toimi näin (HRAP)

Ämpärillä pelastaminen (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)
Pelastusrenkaalla pelastaminen (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)

———————
Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto (SUH) on koulutus- ja
valistusorganisaatio, jonka perustehtävänä on uimataidon, vesiturvallisuuden ja
olosuhteiden edistäminen. Jokaisella tulee olla mahdollisuus oppia uimaan ja
ennakoimaan mahdollisia vaaratilanteita sekä riittävät tiedot ja taidot itsensä
tai toisen pelastamiseen veden varasta.