Hyppää sisältöön

7.5.2020 | Ihmisten lisääntynyt liikkuminen luonnossa näkyy kasvuna vesipelastustehtävien määrässä – huhtikuussa hukkui 9 ihmistä

Vesistöjen
tilanne on vaihtelevaa ympäri maata. Etelä-Suomessa nautitaan avovesistä ja
Pohjois-Suomessa liikutaan vielä heikoilla jäillä. Koronavirusepidemia on saanut
ihmiset liikkumaan luonnossa. Tämä on näkynyt pelastustoimien lisääntyneenä vesipelastustehtävinä.

– Tänä vuonna ollaan poikkeuksellisen ikävissä
hukkumislukemissa. Suomessa on viimeksi tähän aikaan vuodesta hukkunut yhtä
paljon vuonna 2014, jolloin luku oli 41. Leuto talvi ja vaihtelevat
jääolosuhteet ovat varmasti osasyynä hukkumistapaturmien määrään, sanoo SUH:n
koulutussuunnittelija Anne Hiltunen.

– Pohjois-Suomessa jäätilanne on todella heikko. Kevätjää
on arvaamaton. Aamulla kantanut jää ei aurinkoisena kevätpäivänä välttämättä
ole iltapäivällä enää kulkukelpoista, lisää Hiltunen.

Tällä hetkellä
vesillä ja jäillä liikkujien suurimpia vaaratekijöitä ovat kylmä vesi, heikot kevätjäät
ja muuttuvat sääolosuhteet. Kylmä vesi kangistaa ja veden varaan joutuminen,
ilman oikeita turvavälineitä, voi olla kohtalokasta hyvinkin nopeasti.

SUH:n
ennakkotietojen mukaan on tänä vuonna hukkunut 31 ihmistä, joista 25 on miehiä,
4 naisia ja kahdessa tapauksessa sukupuoli ei ole selvillä. Huhtikuun
hukkumiskuolemista tapahtui kaksi Etelä-Suomessa, kaksi Pohjois-Suomessa, kaksi
Länsi- ja Sisäsuomen alueella, yksi Itä-Suomessa, yksi Lounais-Suomessa ja yksi
ulkomailla. Ennakkotilastojen mukaan viime vuonna huhtikuussa hukkui kahdeksan
ihmistä ja tammi-huhtikuussa 13 ihmistä.

SUH:n ennakkotilastoihin perustuva kuva



Lisätietoja:

Niko Nieminen, viestintäasiantuntija, puh. 0400 469 202,
niko.nieminen(at)suh.fi
Anne Hiltunen, koulutussuunnittelija, puh. 044 0181879, anne.hiltunen(at)suh.fi

SUH:n ennakkotilastot hukkuneista 2020
Turvallisen jäällä liikkumisen muistilista

Hypotermia vedessä – hengenvaarallinen kylmyys (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)
Meren jäätilanne

Sisävesien jäätilanne (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)

———————
Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto (SUH) on koulutus- ja valistusorganisaatio,
jonka perustehtävänä on uimataidon, vesiturvallisuuden ja olosuhteiden
edistäminen. Jokaisella tulee olla mahdollisuus oppia uimaan ja ennakoimaan
mahdollisia vaaratilanteita sekä riittävät tiedot ja taidot itsensä tai toisen
pelastamiseen veden varasta.