Hyppää sisältöön

Hae VesiturvallisuusLähettilääksi – Vaikuta ja valista!

Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto & Suomen Meripelastusseura hakee VesiturvallisuusLähettiläitä sosiaalisen median kampanjaan! Tarkoituksena on yhteistyössä lähettiläiden kanssa vaikuttaa turvallisemman vesillä liikkumisen puolesta.

Vesillä vietetty aika on olennainen osa suomalaista elämäntapaa, tarjoten virkistystä, rauhaa ja ainutlaatuista yhteyttä luontoon. Vaikka vesillä, vedessä ja veden äärellä liikkuminen tarjoaa monipuolisia harrastus- ja vapaa-ajan mahdollisuuksia, liittyy siihen valitettavasti myös merkittäviä riskejä.

Suomessa hukkuu vuosittain keskimäärin 150 ihmistä. Hukkumiset tapahtuvat pääosin luonnonvesissä esimerkiksi vedessä vilvoittelun, uimisen, soutelun, tahattomasti veteen putoamisen tai jäällä liikkumisen yhteydessä. Yli 80 % hukkuneista on miehiä, ja vaikka hukkumiset ovat edelleen myös yksi yleisimpiä lasten tapaturmaisia kuolemansyitä, hukkumiset painottuvat ikääntyneisiin. Hukkumisriskiä kasvattavat heikko toimintakyky ja uimataito, sairaudet, pelastusliivien käyttämättä jättäminen, päihteiden käyttö, lasten jättäminen valvomatta ja se, ettei tunneta vesiympäristöön liittyviä riskejä.

Liity kampanjaamme – muutetaan yhdessä vesiturvallisuuden tulevaisuutta

Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto (SUH) ja Suomen Meripelastusseura käynnistää kesäkuun alussa sosiaalisen median kampanjan, jonka tavoitteena on vahvistaa tietoisuutta ja ymmärrystä turvallisesta vesillä, vedessä ja veden äärellä liikkumisesta. Kampanjan sydämenä toimii VesiturvallisuusLähettiläät.

Kampanjan vetäjänä toimiva SUH:n viestintäasiantuntija Niko Nieminen rohkaisee hakijoita:

Vesiturvallisuuslähettilään rooli tarjoaa ainutlaatuisen tilaisuuden jakaa omaa osaamistaan ja saada siihen tukea muilta alan asiantuntijoilta. Lähettiläänä pääset suunnittelemaan ja toteuttamaan turvallisuusviestintää, joka pyrkii lisäämään ymmärrystä vesillä liikkumisen turvallisuudesta ja rikastamaan sen esittelytapoja. Etsimme henkilöitä, jotka ovat motivoituneita ja luovia, ja jotka kykenevät tuomaan uusia näkökulmia turvallisuusviestintään. Lähettiläänä sinulla on mahdollisuus vaikuttaa suoraan kansalaisiin, tuottamalla mielenkiintoista sisältöä sekä omien sosiaalisen median kanaviesi kautta, että yhteistyössä muiden lähettiläiden kanssa Viisaasti vesillä -kanavissamme.

Toivon, että jokainen pääsee toteuttamaan itseään, samalla inspiroiden muita tarkastelemaan omia asenteitaan vesillä ja lisäksi opettamalla tärkeitä turvallisuustietoja ja -taitoja.

Kampanja on jatkoa vuoden 2023–2024 jäätalven aikana toimineelle JääturvallisuusLähettiläät -kampanjalle. Kampanja ei ole pelkästään tiedonjakoa, se on strateginen aloite, joka keskittyy vesiturvallisuusasenteiden ja toimintatapojen parantamiseen.

JääturvallisuusLähettiläät Helsingin Sanomien kuvauksissa 2023. (Kuva: Juha Salminen HS)

Nyt sinulla on mahdollisuus vaikuttaa turvallisuuskulttuurin kehitykseen vesillä.

Lähettiläänä sinulla on mahdollisuus:

  • Vaikuttaa suomalaisten vesiturvallisuusasenteisiin.
  • Jakaa omaa tarinaasi ja asiantuntemustasi laajalle yleisölle.
  • Työskennellä yhdessä alan asiantuntijoiden kanssa.
  • Olla osa jotakin suurta ja merkityksellisistä.

Mitä odotamme sinulta?

  • Asiantuntemusta ja kokemusta vesiturvallisuudesta.
  • Intoa kertoa omasta osaamisestasi.
  • Kykyä operoida sosiaalisen median ihmeellisessä maailmassa.

VesiturvallisuusLähettiläänä toimiminen on vapaaehtoisia, eikä siitä makseta rahallista korvausta. Haemme innokkaita henkilöitä, jotka ovat valmiita edistämään turvallisuutta aidosta intohimosta ja rakkaudesta vesiturvallisuuteen.

Hakuprosessi – Astu rohkeasti vesiturvallisuuden virtaan

Tule mukaan ja auta meitä luomaan turvallisempi tulevaisuus kaikille vesillä liikkujille. Lähetä meille lyhyt videoesittely WeTransferin (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.) kautta, jossa kerrot itsestäsi, kokemuksistasi ja näkemyksistäsi vesiturvallisuuden edistäjänä. Liitä mukaan myös muut mahdolliset lisätiedot ja lähetä ne sähköpostitse osoitteeseen: niko.nieminen@suh.fi. Hakuaika päättyy 19.5.2024.

SUH:n ja Meripelastusseuran asiantuntijaraati valitsee vuoden 2024 lähettiläät viikolla 21.

Jos VesiturvallisuusLähettilään rooli ei ole sinulle sopiva, mutta tunnet muita, jotka saattaisivat olla kiinnostuneita, autathan meitä jakamalla tätä viestiä oikeille henkilöille. Kiitos avustasi!



JääturvallisuusLähettiläät

Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto (SUH) on käynnistänyt sosiaalisen median kampanjan JääturvallisuusLähettiläät, jonka tavoitteena on vahvistaa tietoisuutta ja ymmärrystä turvallisesta jäällä liikkumisesta. Kampanja ei ole pelkästään tiedonjakoa; se on strateginen aloite, joka keskittyy jääturvallisuusasenteiden ja toimintatapojen parantamiseen.

Lue lisää

Niko Nieminen

Viestintäasiantuntija
010 3407 332
niko.nieminen@suh.fi